Yritystä on ollut..

Kirjoitanpa tähän väliin siitä kuinka hankalaa on ylipäätään löytää sitä kumppania jos sellaista haluaa. Olen ollut sinkku noin vuoden.

Viime syksynä mulla oli deitti-ilmoitus ja eräs oikeen mukavan oloinen hemmo otti yhteyttä. Hän pyysi treffeille ja meillä oli oikein mukavaa, naurua ja vakavampaakin juttua sopivassa suhteessa. Hän halusi välttämättä tarjota mulle illallisen hienossa puitteissa. Treffit päättyi mukaivssa tunnelmissa, sain jopa tekstiviestin perään, että olitpa kerrassaan mainio tapaus ja nähdäänhän uudesataan. Mies soitti mulle parinpäivän sisällä, puhelu meni mielestäni hyvin, juttu luisti eikä ollut vaivaantuneita hetkiä. Sitten hänestä ei kuulunutkaan mitään..täysin radiohiljaisuus. Laitoin muutaman päivän päästä tekstarin hänelle, mutta vastausta en saanut koskaan.

Kesällä sitten uskaltauduin lähteä tärskyille Facebookin kautta tapaamani tyypin kanssa. Kävimme ihan vaan käppäilemässä ja sama juttu, jutut kävi yksiin ja sain tekstarin perään, että olitpa kivanoloinen.. hän halusi ottaa uusiksi. Tapasimme neljä kertaa ja hän osoitti joka kerta kiinnostustaan..piti kädestä kiinni kävellessä jne. viidensien treffien kohdalla hän tekit oharit. Huomasin, että hänellä oli vetämässä deitti-ilmoitus jokaikisessä foorumissa..eli tapaili vissiin useita samaan aikaan ja meikäläinen tipautettiin vaivihkaa pois ja vielä oharien merkeissä

Tänä syksynä olen tavannut yhden tyypin deitti-ilmoituksen kautta. Hän oli niin itseään täynnä..puhui vaan itsestään ja siitä kuinka erinomainen hän on ja kuinka menestynyt ja varakas.. oli kuulema ensikertalainen.. no hän ei juurikaan innostanut minua... mikä lie itsetunto ongelmainen??

Toinen otti yhteyttä Facebookin kautta ja liittyi meidän joukkueeseen erään urheiluharrastuksen pariin. Hän vaikutti oikein mukavalta ja komealta.. silmäpeliä oli matseissja kolmansien treenien jälkeen hän pyysi mua treffeille. Alku oli tosi lupaavaa ja mies ihastui minuun todenteolla, jopa vähän liian epätoivoisesti..olisi halunnut nähdä kokoajan ja ehkä olin huomaavani pieniä mustasukkaisuuden merkkejä. Hieman hälytyskellot soi kun toinen oli niin yli-innokas ja epätoivoinen.. hän vaihtoi mm. facebook statukseen, että on parisuhteessa (ei kysynyt minulta asiasta ollenkaan). Totuus räpsähti sitten oikein isolla kädellä silmille kun olimme kerran viettämässä mun kaveripiirissä iltaa ja alkoholi astui kuvioihin mukaan. Hän oli todella pelottava ja hyökkäävä sekä omistushaluinen kännissä. Puhui ihan sairaita, välillä itki ja rypi itsesäälissä. Mun fiilikset laski samantien ja jouduin lopettamaan suhteen siihen paikkaan. En halua, että mun ja mun lapsen elämässä pyörii noin epävakaa ihminen.

Välillä on tosiaan vaikea uskoa, että onko oikeasti vakavasti otettavaa miestä olemassakaan? Itse en ihastu helposti vaan harkitsen tarkkaan kenelle sydämeni avaan..ja nämä versiot ei sitten paljoa vakuuttanut..mikä sitten ikinä ollutkaan parin ekan herran syy tehdä esim. oharit tai jättää viestiin vastaamatta. Käytöstapoja heillä ei ainakaan ollut.